Lappeenrannan ohjaamon ensimmäiset polkupyöräpajat aukeavat Monarilla torstaina 12.11. ja 26.11. klo 17−20 (Anni Swanin katu 7). Polkupyöräpaja kokoontuu ohjaamon puutyötilassa. Pajassa Lappeenrannan pyöräilijät ry:n jäsenet opastavat nuoria korjaamaan omia pyöriään sekä kokoamaan niitä.
Polkupyöräpajaan ovat tervetulleita kaikki nuoret, jotka tarvitsevat korjausneuvontaa tai ovat kiinnostuneita pyöräilystä. Mukaan voi myös ottaa oman korjailua vaativan pyöränsä.
Ohjaamo hakee myös tarvikkeita polkupyöräpajan toteutumiseen. Ylimääräisiä pyöriä tai pyörän korjailuun liittyviä osia voi lahjoittaa nuorten käyttöön ja toimittaa ne Monarille ti−pe klo 10−16. Polkupyöräpajan yhtenä kantavana teemana on esineiden uusiokäyttö ja kierrätys.
Lappeenrannan ohjaamo avattiin syyskuussa matalan kynnyksen kohtauspaikaksi 16–29-vuotiaille nuorille. Ohjaamo tekee tiivistä yhteistyötä nuorten parissa työskentelevien toimijoiden kanssa, ja nuorten palveluita pyritään kokoamaan yhteen paikkaan Monarille. Lisäksi ohjaamo tarjoaa nuorille ilmaisia harrastusmahdollisuuksia, kuten esimerkiksi graffitien tekoa, tanssia, sählyn pelaamista, puutöitä ja rumpujen rakennusta.
Etelä-Karjalan ohjaamon toimipisteet sijaitsevat Lappeenrannassa ja Imatralla. Ohjaamon tavoitteena on tukea nuorta arjen- ja elämänhallinnassa monipuolisesti ja nopeasti sekä edistää nuorisotakuun toteutumista. Ohjaamo tukee nuoria sosiaalisten taitojen ja valmiuksien kehittämisessä sekä urasuunnittelussa, kouluttautumisessa ja työllistymisessä.
Lisätietoja:
Lappeenrannan ohjaamo
Ohjaamokoordinaattori Jenna Ahlberg, puh. 040 079 6035
jenna.ahlberg@lappeenranta.fi
www.lappeenranta.fi/fi/Palvelut/Nuorten-palvelut/Etela-Karjalan-Ohjaamo
Ohjaamo Lappeenrannan löydät myös facebookista.