Quantcast
Channel: Kulttuuri ja taide - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23041

Museoperjantai Lappeenrannan taidemuseossa ja Etelä-Karjalan museossa 1.4.

$
0
0

Museoperjantaina 1.4. on ilmainen sisäänpääsy Lappeenrannan taidemuseoon ja Etelä-Karjalan museon perusnäyttelyyn.

Lappeenrannan taidemuseossa on esillä kaksi näyttelyä. Keräilyn vimma – teoksia Vexi Salmen taidekokoelmasta -näyttelyyn on koottu yli 60 teosta 44 taiteilijalta – maalauksia, grafiikkaa, piirroksia, veistoksia ja video. Salmi ei ole kerännyt kokoelmaansa järjestelmällisesti, vaan vaistomaisesti ja intohimolla. Näyttelyyn kootun kokonaisuuden pääpaino on kokoelman uusimmilla teoksilla. Suurin osa teoksista on 2000- ja 2010-luvuilta.

Toinen taidemuseossa esillä oleva näyttely on Kotka Ohoy! – teoksia Olavi Heinon taidekokoelmasta. Taiteilija ja taiteen kerääjä Olavi Heino tutustui taiteen maailman jo lapsuudessa. Hän seurasi isänsä, taiteilija Eino Heinon maalaamista istuen isän selän takana. Heino kuvaa itseään kerääjäksi, jonka saa välillä valtaansa intohimo, tarve saada tietty teos, eikä se jätä häntä rauhaan. Mahdollisuuksien rajallisuus on kuitenkin pakottanut pohtimaan tarkemmin, mitä todella haluaa sisällyttää kokoelmaan. Olavi Heinon kokoelman laajuus on tällä hetkellä noin 600 teosta. Suurin osa on maalauksia ja grafiikkaa. Molemmat taidemuseon näyttelyt ovat avoinna 22.5.saakka.

Etelä-Karjalan museossa on esillä perusnäyttely Kolme karjalaista kaupunkia – Lappeenranta, Viipuri ja Käkisalmi, joka tutustuttaa kaupunkien vaiheisiin tekstien, kuvien, karttojen, piirustusten, esineiden sekä ääninauhojen ja videoiden avulla. Museon vaihtuvien näyttelyiden puoli on suljettu näyttelyvaihdon johdosta 25.3.-28.4. Tänä aikana Etelä-Karjalan museon perusnäyttelyyn on vapaa pääsy.

Museoperjantaita vietetään talviaikana joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Tuttuun tapaan paikalla ovat myös vertaisihmettelijät klo 13–15. Heidän kanssaan voi jakaa kokemuksia näyttelyistä. Museot ovat avoinna klo 11–17. Pe 1.4. Lappeenrannan taidemuseon aulassa on myös SPR:n kouluttamia vapaaehtoisia Piristäjiä esittelemässä toimintaansa.

Museoperjantain erikoistarjouksena museokaupoissa ovistopparit -20 %.  Museokaupat palvelevat museoiden avoinna oloaikoina.

Tervetuloa museoon!

Kuva: Henni Alftan, Comedienne, 2013. Hämeenlinnan taidemuseo, Vexi Salmen kokoelma. Valokuva: Reima Määttänen

Mona Taipale

amanuenssi / curator

Lappeenrannan taidemuseo / Lappeenranta Art Museum

 

+ 358 40 563 7618

mona.taipale@lappeenranta.fi

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23041

Trending Articles