Suomen tietokirjailijat ry:n kevään apurahojen hakeminen luovaan tietokirjalliseen työskentelyyn alkaa lauantaina 27. helmikuuta 2016. Hakuaika päättyy torstaina 31. maaliskuuta klo 16.
Apurahoja on haettavana
- puolivuotiseen työskentelyyn 12 000–13 000 euroa
- esikoistietokirjan kirjoittamiseen 1 000–2 000 euroa
- lasten ja nuorten tietokirjan kirjoittamiseen 2 000–3 500 euroa
- tietokirjakritiikkien kirjoittamiseen 750–1 500 euroa
Apurahoja haetaan verkkolomakkeella. Linkki hakulomakkeeseen ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta osoitteesta www.suomentietokirjailijat.fi/apurahat/kevaan-apurahat
Työskentelyapuraha on tarkoitettu kattamaan kirjoitustyön aikaisia elinkustannuksia. Hakijan ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Apurahoja ei myönnetä työryhmille tai yhteisöille. Työryhmän jäsenet voivat hakea henkilökohtaisia apurahoja. Apurahoja ei myönnetä jo valmistuneisiin hankkeisiin. Mikäli apurahaa haetaan kahteen tai useampaan hankkeeseen, tulee kullekin hankkeelle laatia oma hakemuksensa.
Päätökset apurahansaajista ilmoitetaan yhdistyksen verkkosivuilla 3. kesäkuuta 2016. Apurahat maksetaan viikolla 25.
Suomen tietokirjailijat ry:n apurahat rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Lisätiedot:
Jukka-Pekka Pietiäinen | toiminnanjohtaja | Suomen tietokirjailijat ry
jukka-pekka.pietiainen@suomentietokirjailijat.fi | 050 543 9891