Rovaniemen Teatterissa saa 4. lokakuuta uusintaensi-iltansa musiikillinen esitys Piaf. Se on valmistunut Lappia-talon kellariteatterin ohjelmistoon keväällä ja harjoitetaan nyt uuteen esityskauteen, joka kestää 12. joulukuuta saakka. Esitys kertoo Edith Piafin taiteilijan tiestä ja sisältää tarinan lisäksi Piafin musiikkia, jota tulkitsevat näyttelijät Kirsi Kärnä ja Markku Lukka sekä kapellimestari-muusikko Minna Siitonen. Esityksen on käsikirjoittanut Helena Anttonen ja ohjannut Eljas Liinamaa.
Piaf kertoo käänteistä sekä ihmisistä Edith Piafin uran varrelta. Esityksestä puolet on omistettu musiikille, joka kuljettaa tapahtumia laulajattaren elämänvaiheesta toiseen. Näytöksessä on erityistä, että katsojat istuvat ravintolapöytien äärellä keskellä esityksen tapahtumia.
- Esityksessä on yksi muusikko, kaksi näyttelijää ja paljon elävää musiikkia, joka päästää näyttelijät venyttämään kykyjään. Olemme poistaneet näyttämön ja rampin. Se käy tähän, kun Piafia selvästi ajoi kontakti muihin ihmisiin. Edith on mukava saada intiimiin tilaan kuulijoiden keskelle, kertoo ohjaaja Liinamaa.
Näytelmänä Piaf on elämänkerta, musiikki-ilta ja lisäksi kertomus intohimosta, joka on vienyt Edith Piafia ihmissuhteesta toiseen, tekemään musiikkia ja nousemaan estradeille.
- Piaf on ennen kaikkea taiteilijan tarina. Intohimo on saanut Edithin antamaan taiteelle kaikki voimavaransa, jotta se synnyttäisi kuulijassa jotain. Hän on revitellyt silläkin uhalla, että kynttilä palaa loppuun liian aikaisin, ohjaaja kuvailee.
Lisätietoja saat Kati Kuhalta, kati.kuha@rovaniemi.fi, 040 7686672.
Oheiset kuvat on ottanut Kaisa Sirén. Lisää kuvia löytyy verkkosivulta www.rovaniementeatteri.fi.