Kuntsin modernin taiteen museossa on 23.9.2017-21.1.2018 esillä Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin näyttely Maan ääriin. Se on matkakertomus ihmisten ja kasvien selviytymistarinoista, mutta käsittelee myös kulttuurisia ja kansallisia identiteettejä sekä uussuomalaisuutta. Näyttely on osa Vaasan kaupungin museoiden Suomi 100 –juhlavuoden ohjelmaa.
Osittain retrospektiivisessä näyttelyssä on molempien taiteilijoiden omaa ja yhteistä tuotantoa. Teoksissa käsitellään erityisesti marginaaliryhmien suhdetta valtaväestöön sekä yhteisyyttä ja ulkopuolisuutta yhteiskunnassa. Esillä on muun muassa piirustuksia, valokuvia, videoita ja installaatioita.
Kalle Hammille tyypillisiä ovat kasvi- ja eläinaiheiset metaforat, iranilaissyntyisen Dzamil Kamangerin teosten aiheet puolestaan ovat usein lähtöisin hänen omasta henkilöhistoriastaan. Kamager käyttää teoksissaan iranilaista helmikudontatekniikkaa.
Osa näyttelyn teoksista liittyy myös alueen historiaan vaikuttaneeseen siirtolaisuusteemaan.
- Erityisesti haluan mainita uuden juuri tätä näyttelyä varten tehdyn teoksemme Herbaario (Vaasa), joka esittelee Vaasan seudulla kasvavia muualta tulleita kasveja. Sitä olivat tekemässä myös maahanmuuttajille suunnatun Kasvityöpajan osallistujat, kertoo Hamm.
Kalle Hammin mukaan Kuntsin alakerran näyttelytilaan tuleva kokonaisuus on eräänlainen matka- tai kasvukertomus, joka käsittelee miksi joku jättää oman kotiseutunsa ja mitä hän kohtaa matkallaan uuteen paikkaan. Yläkertaan tulevat teokset käsittelevät yksilön ja yhteiskunnan välistä suhdetta - poissulkemista, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat taiteilijoiden omia, muiden museoiden kokoelmista tai yksityishenkilöiltä lainattuja.
Näyttelyä on tukenut Veljekset Gröndahlin säätiö.
Tapahtumia
Taiteilijatapaaminen pidetään lauantaina 23.9. klo 14. Paikalla ovat molemmat taiteilijat ja se pidetään suomeksi. Yleisöopastukset ovat sunnuntaisin 1.10., 5.11., 3.12. ja 7.1. Näyttelyyn pääsee ilmaiseksi YK:n Ihmisoikeuksien päivänä 10.12.
Lehdistökuvat: https://oc.vaasa.fi/index.php/s/NsVE9470HHLobK0
Lisätietoja antaa: amanuenssi Magdalena Lindroos, Vaasan kaupungin museot, p. 040 704 0194. magdalena.lindroos(at)vaasa.fi
Kuva: Dzamil Kamanger: Sota Afaryassa (2016)