Turkuseuran vuonna 1961 aloittama perinne jatkuu syyskuun kolmantena sunnuntaina 17.9. aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kaupungin asukkaat pääsevät tutustumaan ja ihastumaan kotikaupunkiinsa entistä perusteellisemmin ja omille vierailleen voi kukin tarjota pikakurssin Turun vastustamattomasta vetovoimasta.
Päivä käynnistyy Aurajoen rannassa klo 9.30 vähäeleisellä hiljentymishetkellä. Elokuun 18. päivän uhreja, omaisia ja auttajia halutaan vielä kunnioittaa laskemalla Kirjastosillalta 1000 yksittäistä kukkaa Aurajokeen. Värikkäät kukat ja kaupungin halki virtaava joki on valittu symboloimaan eteenpäin kulkevaa monimuotoista elämää. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus laskee ensimmäisen kukan, kaupunkilaiset voivat vuorollaan jättää jokeen joko oman kukkansa tai kaupungin tarjoaman kukan.
Vesi elementtinä kulkee päivän ohjelman läpi melko konkreettisestikin. Saaristomeren sukeltajien, Lounais-Suomen jätehuollon ja Aurajokisäätiön yhteistyöprojekti, Aurajoen puhdistus sukeltaen, suoritetaan tänä vuonna Aurasillan ja ravintolalaiva Donnan välisellä alueella, jonne on paikallistettu suurehko materiaalikeskittymä. Sukeltajat ovat paikalla valmistautumassa jo kello 11.
Fölin vesibussi liikennöi vuoden viimeistä päivää Ruissaloon. Turun satama-alueeseen pääsee tutustumaan maksuttomilla linja-autokierroksilla (30 min.) ja vesibussikierroksilla (40 min.). Visit Turku järjestää Meyer Turku -telakkakierroksia, joilla tutustutaan turkulaiseen telakkateollisuuteen ja Forum Marinumin merinäyttelyihin.
Ohjelmatarjonnan perinteitä
Turkuseura nimeää yleisöäänestyksen voittaneen tytön ja pojan Turun Flikaksi ja Turun Pojaksi edustamaan turkulaista nuorisoa erilaisissa tilaisuuksissa vuoden ajan. Ensimmäisenä tehtävänään Flikka ja Poika käyvät tervehtimässä Turun uusinta kummilasta, joka on Turun päivän aikana ensimmäisenä syntynyt turkulaislapsi.
Myös muut perinteiset elementit ovat edelleen mukana: Heikinmarkkinat Kauppatorilla, maksuttomat kaupungin omat museot, avoimet ovet kaupungintalolla ja ilotulitus Samppalinnanmäeltä. Tänä vuonna yleisö pääsee ilotulituksen ampumapaikalle klo 18–18.30 kuulemaan näytöksen teknisestä toteutuksesta.
Kaupungintalolla (Aurakatu 2) esittäytyy loppuvuoden kuluessa toteutuvia itsenäisyyden juhlavuoden hankkeita ja yleisö voi itsenäisesti tutustua entisöityyn valtuustosaliin. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen vastaanottaa Turulle Reilun kaupan arvonimen klo 12.30 ja klo 12.40 Timo Soikkanen uusii suositun luentonsa ”Anno Terrible” Turun kaupunginvaltuuston vuodesta 1917.
Historiaa havisee myös Reformaation merkkivuosi: kaupungintalolla Turun Mikael kertoo yleistajuisesti, miten 500 vuotta sitten Turusta muualle Suomeen levinnyt reformaatio muokkasi niin yhteiskunnan rakenteita kuin kansan asenteitakin, ja miten suomalaisuuteen kasvaneen kansan mielissä alkoi ennen pitkää itää ajatus itsenäisyydestä.
Teollisuutta, koneita ja laitteita
Laivateollisuuden historiaa kunnioittavan toiminnallisen taideteoksen paljastamistilaisuus alkaa Erik Bryggmanin Pansioon suunnittelemalla asuinalueella Siilintie 5:ssä klo 15. Tilaisuutta juhlistavat Markku Varnilan puhe laivanrakennuksen historiasta ja Aura-kvartetin musiikkiesitys.
Pansio-Pernon lentomajakalla julkaistaan valotaideteos klo 18.30 alkaen. Tapahtumassa esitetään lähiön äänistä sävelletty Lähiösinfonia ja Albumit auki -hankkeen kuvia Pansion alueesta on nähtävillä lentomajakalle johtavalla polulla.
Kakolanmäen puhdistamolla on avointen ovien päivä ja laitosta esitellään tasatunnein lähtevillä, n. 1,5 h kestävillä kävelykierroksilla klo 10–13. Kuntecin kovimmat koneet ovat esillä Peltolassa, jossa lapset pääsevät kiipeämään tienpito- ja kiinteistönhuoltokoneiden kyytiin.
Paloaseman pihalla on tuttuun tapaan mahdollisuus tutustua pelastuslaitokseen paloautoihin ja ambulanssiin. Museotila Kellarissa järjestetään ohjattuja kierroksia tasatunnein klo 11–14, nähtävillä on mm. hevosvetoista kalustoa yli sadan vuoden takaa.
Vapaa-aikatoimialan kulttuurisyksy starttaa
Turun päivästä käynnistyy Turun Kulttuurisyksy, joka näkyy koko vapaa-aikatoimialan palveluissa.
-Vuotuinen Koko Turku liikkuu -kampanja syyskuussa on vasta alkusoittoa. Kulttuurisyksyssä ovat mukana niin teatteri, orkesteri, kirjastot, museot, näyttelyt ja nuorisopalvelut kuin liikunta ja ulkoilukin, luettelee vapaa-aikatoimialanmarkkinointipäällikkö Kirsi Storckovius.
Peruskorjatussa Turun kaupunginteatterissa on avajaisviikonloppuna avoimet ovet, ohjelmassa on opastettuja kierroksia ja valokuvanäyttely. Päänäyttämöllä nähdään otteita Viimeinen laiva -musikaalista, ohjelmalavalla kuullaan musiikkia ja haastatteluja, mukana mm. Jussu Pöyhönen, Taneli Mäkelä, Heikki Nousiainen ja Roope Lipasti.
Turun museokeskuksen museot ovat avoinna kello 10–18 ja kaikkiin on maksuton sisäänpääsy. Juhlavuosiaan viettävät Biologinen museo, 110 vuotta, ja Wäinö Aaltosen Museo, 50 vuotta. WAM tarjoaa juhlavuoden kunniaksi 500 ensimmäiselle kakkukahvit.
Muut museot ja galleriat ovat pääsääntöisesti maksuttomia. Vesilaitosmuseo avaa uusitun perusnäyttelynsä, galleria Joellassa on Sirkku Ketolan näyttelyn loppuperformanssi ja galleria Å:ssa Mikko Sakalan näyttelyn viimeinen aukiolopäivä. Ett hem-, Aboa Vetus & Ars Nova- ja Turun Taidemuseo järjestävät opastettuja kierroksia, jopa kolmella eri kielellä.
Keskellä kulttuurisyksyä kaupunkiin saapuu yksi Suomi 100 -juhlavuoden kohokohdista, Vuosisadan Kulttuurigaala.
-Tänään 14.9. julkistetaan Vuosisadan Kulttuuripersoona-äänestyksen TOP-20 lista. Sadasta ehdokkaasta ja äänestäjien omista ehdokkaista on nyt sekä yleisön että palkintolautakunnan antamien äänien perusteella valikoitunut 20 suosituinta Vuosisadan Kulttuuripersoonaksi. Tämä äänestys jatkuu aivan televisioitavan gaalan loppuhetkille asti. Tänään julkistetaan myös loput gaalaillan loistavista esiintyjistä, Kulttuurigaalaa järjestävän Life Style Investin toimitusjohtaja Mikko Vanni hehkuttaa.
Turku liikkuu
Urheiluseurat, yritykset ja tapahtumat aktivoivat turkulaisia liikkumaan. Kauppatorilta löytyy niin TUTO Hockeyn lämärikontti, Heikinmarkkinoiden toritanssit kuin kaupungin liikuntapalveluiden pop-up -jumppaakin. Joogaa pääsee kokeilemaan aamusta iltaan neljässä eri paikassa.
Turun NMKY esittelee toimintaansa jokirannassa, jossa on tuttuun tapaan mm. musiikkia, koripalloa ja YMCA-kuntokämppä. Halistenkoskella voi vielä kesän viimeisen kerran vuokrata kanootin ja lähteä seikkailemaan ylös Aurajokea.
Hevosurheilun parissa Pohjoismaiden mestaruusviikonloppu huipentuu Turun päivänä ajettavaan Kylmäveristen Pohjoismaiden Mestaruuskisaan. Ravit levittäytyvät myös keskustaan ja pääkirjaston sisäpihalla on mahdollisuus Turun päivänä kokeilla keppihevosrataa klo 10–14 välillä.
-Meillä on kepparitallissa kahdeksan hevosta, joista radan suorittajat saavat valita mieleisensä. Hevosista todella innostuneet ehtivät kirjastonpihan kepparikeikauksen jälkeen vielä iltapäiväksi Metsämäen raveihin jännittämään, kertoo Turun Hippoksen toimitusjohtaja Roger Johansson.
Viihdytään yhdessä
Yhdessä tekeminen ja kokeminen on Suomen itsenäisyyden juhlinnan ytimessä ja se on myös luonnollinen teema Turun päivälle, erityisesti näin juhlavuonna. Kaupunkilaisille tarjotaankin mahdollisuutta juhlistaa Turun päivää aamusta iltaan, sillä kahvi- ja räiskälekioskien lisäksi ruoka- ja juomatarjontaa on takuulla joka makuun ja koko päiväksi. Ennätysmäärä ravintoloita ja baareja – lähes 40 – on ilmoittanut olevansa sunnuntaina auki, Ravintolat ovat myös ilahduttavasti kehittäneet omia maistelu- ja teemamenuitaan Turun päivän ja itsenäisen Suomen juhlavuoden kunniaksi.
Koko ohjelma löytyy osoitteesta www.turku.fi/turunpaiva
Lisätiedot
Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola, antti.kirkkola@turku.fi 050-5590103
Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan markkinointipäällikkö Kirsi Storckovius, kirsi.storckovius@turku.fi 040-4803521
Life Style Investin toimitusjohtaja Mikko Vanni (Vuosisadan Kulttuurigaala), mikko.vanni@lifestyleinvest.fi 0400-422751
Turun Hippoksen toimitusjohtaja Roger Johansson, roger.johansson@turunhippos.fi 040 - 219 0085