Kalevalaisten Naisten Liitto on lahjoittanut suomalaisen kuvanveistäjä ja taidemaalari Alpo Sailon (1877–1955) setukaisrunolaulaja Miku Odea esittävän pronssiveistoksen Eesti Rahva Muuseumin kokoelmiin Tarttoon.
Setojen tunnettu runonlaulaja Miku Ode lauloi kuvanveistäjä Alpo Sailolle, taidemaalari Carl Bengtsille ja etnomusikologi A. O. Väisäselle kesällä 1922 Obinitsan kylässä. Ode oli siihen aikaan iäkäs, miltei unohdettu, kuitenkin huumorintajuinen ja tietoinen omasta taidostaan. Häneltä merkittiin talteen yli 20 000 säettä.
Kalevalaisen Naisen Muistomerkkisäätiö hankki teoksen Alpo Sailolta 1940-luvulla. Teos päätyi Kalevalaisten Naisten Liitolle, kun Kalevalaisen Naisen Muistomerkkisäätiö lopetti toimintansa 1990-luvun alussa. Muistomerkkisäätiön lahjakirjassa mainitaan, että Kalevalaisten Naisten Liitto voisi harkita teoksen luovuttamista Tarttoon Eesti Rahva Muuseumille sopivana ajankohtana. Miku Oden patsas on saanut nyt uuden kodin. Liitto lahjoitti sen 2.9.2017 uudesti syntyneen Viron kansallismuseon kokoelmiin Tarttoon.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja, Sirpa Huttunen puh. 050 520 1314, sirpa.huttunen@kalevalaistennaistenliitto.fi
puheenjohtaja, dosentti Ildiko Lehtinen ildikolehtinen@gmail.com