Quantcast
Channel: Kulttuuri ja taide - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23108

Hämeen taidetoimikunnalta ja Taiteen edistämiskeskukselta 170 000 euroa taiteen tukemiseen

$
0
0

Hämeen taidetoimikunta painotti päätöksissään työskentelyapurahojen merkitystä taiteilijan uralle. Työskentelyapurahan sai 11 taiteilijaa.

Yksivuotisen, 20 300 euron suuruisen työskentelyapurahan taiteelliseen työskentelyyn saivat kuvataiteilija Pilvi Ojala Launosesta ja muusikko Matti Laitinen Lahdesta. Puolivuotisia, 10 100 euron suuruisia apurahoja jaettiin seitsemän. Lisäksi jaettiin kaksi kahden kuukauden pituista apurahaa.

Hämeen taidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja 29 000 euroa. Apurahan saajia oli yhdeksän. Suurimman kohdeapurahan, 6 000 euroa sai valokuvataiteilija Johannes Wilenius Lahdesta työaseman päivitykseen. Lahtelainen Miikka Kallio ja työryhmä sai 4 000 euroa taidetta hoitolaitoksiin -hankkeeseen. Kohdeapurahoja jaettiin edellisvuotta vähemmän.

Hämeen taidetoimikunnan tuki entisen suuruinen

Hämeen taidetoimikunnan kokonaistuki alueen taiteelle pysyi ennallaan. Yhteisöiden taidehankkeita tuettiin 22 500 eurolla. Suurimman yksittäisen avustuksen, 6 000 euroa, sai Hämeenlinnan Tanssin Tehdas ry Tehdas Tanssii -festivaalin järjestämiseen. Muita avustuksen saajia ovat muun muassa Fredrika Wetterhoff -säätiö ja Tahdittomat ry.

Hämeen hakemusmäärät ovat laskeneet melkein puolella viiden viimeisen vuoden aikana viime vuotta lukuun ottamatta, jolloin hakemusten määrä kasvoi muutamalla. Toimikunta toivoo, että alueen ammattitaiteilijat hakevat jatkossa aktiivisesti apurahoja, jotta rahoituksen tarve tulisi näkyväksi.

Lastenkulttuurin apurahoista ja avustuksista tiedotetaan myöhemmin.

Hämeen taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Apurahat maksetaan veikkausvoittovaroista.

Lisätietoja:
Johanna Vuolasto, erityisasiantuntija, johanna.vuolasto@taike.fi, p. 0295 330 870

 

Työskentelyapurahat, yhteensä 118 471 euroa               

Laine Maria, Lahti, 6 kk

Laitinen Matti, Lahti, 1-vuotinen

Loukkola Satu, Kärkölä, 6 kk

Matinlauri Aaro, Lahti, 6 kk

Ojala Pilvi, Loppi, 1-vuotinen  

Riikonen Marika, Tampere, 2 kk

Rouhikoski Juha, Hämeenlinna, 6 kk

Räisä Hannu, Hämeenlinna, 6 kk

Salonen Teemu, Padasjoki, 6 kk

Vesala Reika, Forssa, 6 kk

Vinkki Kirsi, Espoo, 2 kk

 

Kohdeapurahat, yhteensä 29 000 euroa

Hautala Petteri, Kouvola, 2500 €,
Photo Sapiens - musiikkiteatteriesityksen syksyn 2017 tuotantokustannuksiin

Kallio Miikka, Lahti, 4000 €
työryhmälle taidetta hoitolaitoksiin -hankkeen toteuttamiseen

Nordberg Rauli, Lahti, 3000 €
työryhmälle äänitteen ja kahden konsertin tuottamiseen

Rezaei Ramin, Lahti, 3000 €
Työryhmälle konserttien tuottamiseen

Risberg Meri-Tuuli, Lahti, 3500 €
työryhmälle monitaiteellisen teoksen toteuttamiseen

Salmi Emmi, Heinola, 1000 €
konsertin järjestämiseen Heinolassa

Seppälä Timo, Hämeenlinna, 3000 €
Kassun jamien kehittäminen

Tauru Niina, Riihimäki, 3000 €
työryhmälle nykytanssiesityksen valmistamiseen osana Riihimäen Teatterin yhteisresidenssitoimintaa

Wilenius Johannes, Lahti, 6000 €
työaseman päivitys

 

Erityisavustukset, yhteensä 22 500 euroa

Kirjallisuus 

Sysmän Kirjakyläyhdistys ry, Sysmä, 2000 €
Sysmän Kirjakyläyhdistys ry:n vuoden 2017 Kirjakyläpäivän tapahtumien toteuttamiseen

Kuvataide

Lahden Taiteilijaseura ry, Lahti, 2000 € 
Lahden Taiteilijaseuran Suomi100 -teemaisen yhteisnäyttelyn järjestämiseen Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa 7.12.2017-8.1.2018

Nastola-seura ry, Nastola, 2300 €
Taarastin Kesänäyttelyn 2017 suomalaisten teosten kuljetukseen ja pystytykseen

Musiikki 

Fredrika Wetterhoff-säätiö, Hämeenlinna, 5200 €
pienimuotoisen kamarimusiikkisarjan toteuttamiseen

Tanssi  

Tahdittomat ry, Jokioinen, 5000 €
Projekti Tahditon Kramppi - nytkäyksiä nyky- ja kansantanssin rajoilta. Kahden teoksen yhteisillan toteuttaminen kahdessa maakunnassa

Hämeenlinnan Tanssin Tehdas ry, Hämeenlinna, 6000 €
Tehdas Tanssii festivaalin järjestäminen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23108

Trending Articles