SKS:n muistitietokeruu Vanhusten hoito ennen ja nyt tuotti yli 300 sivua aineistoa 37 kirjoittajalta. Suurin osa kirjoittajista muistelee joko omaa lapsuuden perhettään ja isovanhempiaan tai pohtii ikääntymistä omalta kannaltaan. Vanhin kirjoittajista on syntynyt 1928, nuorin 1980.
Kertojien lapsuudessa isovanhemmat tai muut vanhat sukulaiset hoidettiin perheissä – erään kirjoittajan mukaan tuolloin vanhuksilla ”ei ollut yksinäisyyttä, mutta ei yksityisyyttäkään”, mutta monen sukupolven yhdessäelosta seurasi yleensä varsin mutkaton suhde vanhuksiin. Mummot ja papat toimittelivat niitä töitä, joita jaksoivat tehdä ja ennen muuta hoitivat lapsia. Elämänpuitteet olivat ennen hankalat – syytinkiläisten asema, sota-ajan vaikeudet, asumisolojen heikkoudet ja muu puute – monet katsovatkin nykyajan terveydenhoidon, eläkkeiden ja muun sosiaaliturvan tuoneen paljon parannuksia vanhusten elämään.
Oma vanhuus askarruttaa monia. Koetaan, etteivät nykyiset eläkeläiset edes ole sananmukaisesti ”vanhuksia”, vaan hyvinvoivia ja aktiivisia kansalaisia. Jos omat olosuhteet muuttuvat, toivotaan enemmän hoitopaikkoja ja hoitohenkilökunnalta enemmän aikaa potilaille. Nykyisen vanhustenhoidon kritiikki on katkeraa: vanhusten hoidosta on tehty bisnestä, jossa hyväosaisilla on mahdollisuus valita hoivapaikkansa, kun taas toisia hyppyytetään paikasta toiseen. Eräs kirjoittaja lähettääkin terveisiä päättäjille: ”Antakaa satavuotislahja Suomen vanhuksille: Arvokas vanhuus.”
Joukossa on myös kirjoittajia, joiden koko elämä tuntuu vierähtäneen erilaisissa hoitosuhteissa: isovanhempien, appien ja anoppien hoidosta omien vanhempien ja aviopuolisoitten hoitoon. Yhden omaisen hoito on saattanut viedä lähes puolet elämästä kotihoidon eri vaiheiden jälkeen vanhainkodin tai muun laitoksen hoitokäynteihin saakka.
SKS järjesti Vanhusten hoito ennen ja nyt muistitietokeruun 2.10.2016–31.3.2017. Kaikkien vastaajien kesken on arvottu kirjapalkintoja.
Kiitämme lämpimästi kaikkia keruuseen osallistuneita!