Quantcast
Channel: Kulttuuri ja taide - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 23117

Vaasan taidehallin kesänäyttelynä Panu Ruotsalon Heräämisen värit ja muodot

$
0
0

Kuvataiteilija Panu Ruotsalon yksityisnäyttely Heräämisen värit ja muodot on esillä Vaasan taidehallissa 13.5.-27.8. Näyttely esittelee Ruotsalon uusimpia kookkaita abstrakteja maalauksia. Esillä on myös taiteilijan työhuoneella Billnäsissä Raaseporissa kuvattu esittelyvideo, joka vie katsojan taiteen tekemisen äärelle sekä aina työhuoneella sijaitsevaan luontoon ja saunaan saakka.

Ruotsalo kertoo, että luonto ja ihmisen alitajunta ovat suuret innoittajat hänen työssään.

- Luonto edustaa taiteessani tiettyä pysyvyyttä, konkretiaa ja elämää, kun taas alitajunta itsessään on suuri, hiljalleen avautuva mysteeri ja antaa parhaimman lähtökohdan eritoten abstraktin taiteen parissa työskentelemiselle.

Tämä näkyy näyttelyn töissä viitteellisenä maisemallisuutena, joka esiintyy ikään kuin tarjottimena tai kehyksenä abstraktille ilmaisulle. Samaan aikaan maalausten saadessa konkreettisia muotoja, niiden sisältö syntyy osin hyvinkin sanattomasta kokemusmaailmasta.

Näyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla

Ruotsalo (s. 1971, Hämeenlinna) opiskeli kuvataidetta Helsingissä Taidekoulu Maassa 1990-luvulla, jonka jälkeen ura on vienyt hänet ulkomaisille näyttelyareenoille saakka. Lukuisat hänen teoksistaan ovat löytäneet tiensä yksityiskokoelmiin, julkisiin tiloihin ja museoihin. Teoksia on mm. Raaseporin kaupungin kokoelmissa, Lars Swanljungin kokoelmassa Vaasassa, Paolon säätiöllä, Aalto yliopistolla ja lukuisissa yksityiskokoelmissa pääkaupunkiseudulla, kuten esimerkiksi Hannu Linnun ja Pekka Mattilan yksityiskokoelmassa.

Ruotsalo on myös taiteilijakollektiivien jäsen. Ryhmä OOO on vuonna 2014 perustettu abstraktin taiteen tekijöiden ryhmä, johon kuuluvat Ruotsalon lisäksi kuvataiteilijat Kaarina Haka, Tapani Hyypiä, Maaria Märkälä, Maaria Oikarinen, Matti Rantanen ja Mia Saharla. Suomessa ja ulkomailla Ruotsalo on esiintynyt myös yhdessä RPM-kollektiivin kanssa.

Ulkomailla Ruotsalon viimeisimpiin näyttelyihin lukeutuvat Nordic Season - Finland in Lisbon -ryhmänäyttely meetiNG art galleriassa keväällä 2015 ja keväällä 2016 Earth – The essence of survival -näyttely YK:n päärakennuksessa New Yorkissa, jonka järjestivät Saphira & Ventura Gallery ja New York Contemporary Art Society.

Kotimaassa viimeisimpiä näyttelyitä ovat The Earth of Art – From Brazil and Finland, AMA Galleriassa Helsingissä ja OOO-ryhmän yhteisnäyttelyt (Galleria Huuto Helsingissä sekä Taidekeskus Mältinranta Tampereella).

Teokset portteja henkiseen maailmaan

Ruotsalo tulkitsee teoksissaan oman sisäisen maisemansa lisäksi väkevällä tavalla myös ympäröivää luontoa. Abstrakti ilmaisu sisältää kiteytetyssä muodossaan impressioita ja muistoja karusta luonnossa olemisesta tai kauniista luonnon tuomasta vapaudentunteesta. Siksikin abstrakti ilmaisu on taiteilijalle välttämätön. Ruotsalon teokset toimivat ikään kuin ”portteina” henkiseen maailmaan.

”Sieltä mielen tiloista, mitkä näen mielelläni erilaisina psyyken huoneina, löytyi siis lähtökohta tälle näyttelylle. Voisinkin kutsua näitä maalauksia tuntemisen ja tiedostamisen impressioiksi, tai välittömän kokemisen kuviksi.   Useissa näyttelyn töissä, abstraktion ja maisemallisuuden keskiössä on jonkinlainen varjokuva ihmisestä, joka kertoo siitä, että pääosassa taiteessani on kuitenkin elävä olento, elävässä ympäristössä. Seksuaalisena, arkana ja uhoavana ihmisenä kehittyminen, sekä määrittelemätön tyhjä tila, missä kaikki tapahtuu. Näistä elementeistä syntyneistä maalauksista koostuva näyttely kuvaa muutosta ja heräämistä, värien ja muotojen metamorfoosia. Näyttelyssä pyörii myös helsinkiläisen valokuvaaja Ilmari Fabritiuksen kuvaama esittelyvideo minusta, jossa taustoitan tekemiseni motiiveja taiteilijana. Video on kuvattu työhuoneellani Billnäsissä, kesällä 2016.”

 

Lisätietoja: kuvataiteilija Panu Ruotsalo, p. 050 307 8291, panuruotsalo(at)gmail.com

ja näyttelyamanuenssi Anna Franck, p. 040 672 5415, anna.franck(at)vaasa.fi

Pressikuvat: https://oc.vaasa.fi/index.php/s/yyu5Wixzz6c2GxV

 

Kuva: Panu Ruotsalo: In the whispering morning (2017), akryyli kankaalle, 170 x 200, foto: Ilmari Fabritius

 

VAASAN TAIDEHALLI

Senaatinkatu 1 D, Vaasa, p. 040 182 3839, avoinna: ti–su klo 11–17, ma suljettu


Viewing all articles
Browse latest Browse all 23117

Trending Articles