AVEK on myöntänyt vuoden 2017 CreaDemo-tuet. Tukea myönnettiin 17:lle luovan alan tuotekehityshankkeelle yhteensä yli 220 000 euroa.
”Tänä vuonna suurimmat tuet myönnettiin taidelähtöisille hankkeille, joissa kaupallistetaan alun perin teokseksi valmistunutta ideaa”, kertoo tuotantoneuvoja Milla Moilanen. Fantomatico Oy:n menetelmä 3D-avatarien hyödyntämiseksi animaatioissa ja simulaatioissa sai 30 000 euron demotuen. Saman suuruisen demoavustuksen sai myös Kelosound Oy halattavalle ja soivalle taide/designtuotteelle.
”Aidosti demotukea tarvitsevat hankkeet nousivat nyt selkeästi esiin”, Moilanen kertoo tämänkertaisesta hausta. Edellä mainittujen lisäksi demotukea myönnettiin myös muun muassa elementtirakenteisen huonekalujärjestelmän prototyypille, keraamisen materiaalin pilotointiin elämyskorukonseptissa ja palvelulle, jolla esiintyjät ja heitä tarvitsevat löytävät toisensa.
Kaiken kaikkiaan CreaDemon demo-, proto- ja pilottiavustusta myönnettiin kymmenelle hankkeelle yhteensä 201 000 euroa. Konseptitukea jaettiin 20 500 euroa seitsemälle hankkeelle. CreaDemo-hakemuksia tuli yhteensä 74.
Päätökset teki asiantuntijaraati, jonka muodostavat asiantuntija Helena Pekkarinen Vehendosta, asiantuntija Pekka Rantala TEKESistä sekä uutena jäsenenä asiantuntija, FM Riitta Heinämaa. Esittelijänä toimi tuotantoneuvoja Milla Moilanen.
CreaDemo-tukea myönnetään luovan alan yritysten ja kulttuurialan ammattilaisten tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia luovien alojen ja kulttuuriyrittäjyyden tuote- tai palveluinnovaatioita. CreaDemo-määrärahan tavoitteena on synnyttää luovaan osaamiseen perustuva tai sitä hyödyntävä uusi tuote, menetelmä tai palvelu.
CreaDemo-avustukset myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamasta määrärahasta. CreaDemon seuraava perushaku on keväällä 2018. Toukokuun lopussa 2017 hakuun tulee samoista määrärahoista myönnettävä CreMA-tuki, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen.
CreaDemo-tukea saaneet hankkeet 2017 (skrollaa sivun loppuun)
Lisätietoa:
CreaDemosta AVEKin nettisivuilla
Tuotantoneuvoja Milla Moilanen, milla.moilanen@avek.kopiosto.fi, 040 900 9199 (hakijoiden yhteydenotot meilitse soittopyyntönä)
Pääsihteeri Juha Samola, juha.samola@avek.kopiosto.fi, 09 4315 2351