Laulua kuonoon, joulua tassuun (Lasten Keskus) on uusi joululaulukokoelma, joka sisältää 14 ennen julkaisematonta laulua tarinoineen. Kirjassa on kuitenkin jotain tuttua: Timo Klemettinen on säveltänyt Tuula Korolaisen runoja, jotka ovat Kuono kohti joulua -kirjasta vuodelta 2006.
”Joulua edeltävät viikot ovat täynnä kihelmöivää odotusta, jota voi keventää laulamalla. Ja kun joulu tulee, silloin vasta lauletaankin”, sanovat tekijät. Laulujen tunnelmat vaihtelevat liikuttavasta humoristiseen, ja monet laulut voi myös leikkiä.
Kirja sopii hyvin myös päiväkotien, muskareiden ja koulujen käyttöön. Laulujen säestys on merkitty helpoin sointumerkein. Kirjan mukana on CD-levy, jossa esitetään kaikki kirjan laulut. Ne voidaan harjoitella ja laulaa myös äänitteen säestyksellä.
Timo Klemettinen ja Tuula Korolainen, Laulua kuonoon, joulua tassuun. Kuvitus Marjo Nygård. Lasten Keskus 2016. 55. s. ISBN 978-952-288-556-2 Kl L78.31. Lastenlaulukokoelmat. CD-levy. Ovh. 29,50
Timo Klemettinen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 1994. Hän on työskennellyt freelancer muusikkona, musiikinopettajana ja rehtorina. Säveltäjänä Klemettinen on keskittynyt erityisesti lastenmusiikkiin. Vuodesta 1999 lähtien Klemettinen on toiminut Suomen musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtajana ja vuodesta 2014 lähtien myös Euroopan musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtajana.
Tuula Korolainen on palkittu kirjailija, runoilija, toimittaja ja kolumnisti. Hänen runokirjansa Kuono kohti tähteä voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2005. Korolainen sai vuonna 2012 Valtion lastenkulttuuripalkinnon. Viime vuonna Korolaisen ja Riitta Tuluston Lasten oma vuosikirja palkittiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla.
Lisätietoja: Lasten Keskus, viestintäpäällikkö Marja-Liisa Saraste (0968774568) marja-liisa.saraste@lastenkeskus.fi tai Timo Klemettinen timo.klemettinen@musicedu.fi
Arvostelukappale- ja kuvatilaukset: Minna Vatja minna.vatja@lastenkeskus.fi